Rakennusliike Reponen Oy

Rakennusliike Reponen Oy on Suomen suurimpia asuntorakentajia, asiakkaitamme ovat maan suurimmat rakennuttajat. Olemme erikoistuneet puu- ja passiivirakentamisessa KVR-urakointiin. Toimintamme painottuu pääkaupunkiseudulle, jonka kilpaillussa rakentamisen kentässä korostuvat meille tärkeät tekijät: hyvin hoidetut asiakassuhteet, laadukkaasti tehty työ, toimivat suhteet yhteistyökumppaneiden kanssa sekä matalan organisaatiorakenteen tuoma ketteryys. Yksi vahvuuksistamme on oma betonielementtituontanto. Yrityksen tytäryhtiö LS Laatuseinä Oy kehittää ja valmistaa emoyhtiön kanssa yhteistyössä esimerkiksi matalaenergiaelementtejä ja varmistaa näin kohteidemme laadun. Toinen tytäryhtiö Laatutilit Oy täydentää osaamistamme yli 30 vuoden vahvan kokemuksen kautta rakennusalan taloushallinnosta. Asiakkaina on useita pieniä ja keskisuuria rakennusalan yrityksiä eri puolilta Suomea. 

RKL Reponen työllistää suoraan noin 80 henkilöä ja liikevaihto on noin 30 milj. euroa.

Puupalkinnon jako 2012

Olemme olleet vuosien ajan edelläkävijä energiatehokkaassa- ja puurakentamisessa. Yrityksemme on saanut kehittämästään MeraReponen -konseptista vuoden 2007 RIL-palkinnon, Teknologiasta tuotteeksi tunnustuspalkinnon vuonna 2007, Puupalkinnon vuonna 2012 ja Suomen Ilmastoystävällisin kerrostalo palkinnon vuonna 2013.

Tunnustuksia tärkeämpää on kuitenkin energiatehokkuuden kautta saavutettu lisäarvo, niin säästöjen kuin ympäristön osalta.

Historia

As. Oy Harjukatu 2 harjannostajaiset

1950 - LUKU

Rakennusliike Reposen juuret ovat jo vuodelta 1952, jolloin rakennusneuvos Lauri Emil Reponen perusti yrityksen Heinolassa.  Samana vuonna vietettiin As. Oy Harjukatu 2:ssa kerrostalon harjannostajaisia.

1960 - LUKU

Toiminta laajeni 1960-luvulla Mikkeliin, Valkealaan ja Kangasniemelle. Parhaimmillaan Reponen työllisti tuolloin lähes 470 henkilöä. Ensimmäinen elementtitehdas perustettiin ja betonirakentamisen aikakausi alkoi.

1970 - LUKU

Pääasiallinen toiminta-alue vakiintui Heinolan ympäristöön.

1980 - 1990 - LUKU

Elementtituotanto siirrettiin osittain Hevossaareen. 1989 toiminta-alue laajeni pääkaupunkiseudulle ja alettiin lamakauden myötä keskittyä pelkästään asuntorakentamiseen.

2000 - LUKU

Toiminta keskittyi pääkaupunkiseudun suurimpien rakennuttajien kohteisiin. Alettiin panostaa matalaenergiarakentamiseen Mera-projektin käynnistämisen myötä. Ensimmäinen Mera-kohde valmistui Heinolaan 2009.

2010 - LUKU

Energiatehokas ja materiaalineutraali rakentaminen mahdollistavat kilpailukyvyn suurten rakennusliikkeiden kanssa. Ensimmäiset puukerrostalot valmistuivat 2012 Vierumäelle ja 2015 Vantaalle.

Rakentamisen muuttuessa vuosikymmenten aikana, meille tärkeintä on aina ollut hyvin tehty työ. Tahdomme olla nuorekas edelläkävijä rakentamisessa.